Odinus

[Osiris]

img293.imageshack.us/img293/8716/odinuspe7.png


Nimi: Ei tiedossa.
Kutsumanimi: Odinus.
Nimen suomennos: odinus = vapauden lähetti
Nimestä: Odin on viikinkejen ylin jumala.
Kutsutaan myös nimillä: Odin

Ikä: 4-vuotias (henkisesti vähintään 8-vuotias)
Sukupuoli: Uros ♂
Seksuaalisuus: Bi

Laji: Koiraeläin, susi.
Rotu: Arktisen seudun vaeltajasusi.

Lauma: Foriurius
Arvojärjestyksessä: Šamaani (parantaja)

Menneisyys: Odinus jäi jo muutaman viikon ikäisenä ilman vanhempiaan ja muuta perhettään. Syytä siihen Odin ei tiedä eikä enään edes muista. Odinus muistaa menneisyytensä vain siitä hetkestä lähtien, kun vanha harmahtava urossusi Näädänsilmä löysi pelasti puolentoista kuukauden ikäisen pennun nälkäisen jättiläishaukan kynsistä. Siitä alkoi Odinuksen ja Näädänsilmän yhteinen matka kohti tulevaa.

Näädänsilmä huomasi oitis, että pelastettu pentu oli orpo. Vanhus päätti ottaa Odinin kasvatikseen. Samana iltana kotiluolallaan Näädänsilmä katseli puolisonsa kanssa sikeästi nukkuvaa tummaturkkista pentua.
"Tuossa pennussa on jotain tuttua, Asandra", Näädänsilmä sanoi puolisolleen, jonka nimi oli Asandra. Asandra oli ruskehtava villikoiranarttu, jolla oli mitä kauneimmat silmät ja kaulassaan kaunis sininen koru.
"Tiedän rakkaani, tiedän", villikoira vastasi Näädänsilmälle ja katsoi lempeällä katseellaan Odinusta. Näädänsilmä vilkaisi Asandraa.
"Mikähän sen nimi mahtaa olla?", hän kysyi hiljaisella äänellä. Asandra katsoi hetken pentua ennen kuin vastasi puolisonsa kysymykseen.
"Odinus voisi olla sopiva nimi", villikoira hymyili ja kallisti päätään Näädänsilmän suuntaan. Vanha urossusi nyökkäsi hymyillen.
"Odinus, vapauden lähettiläs", Näädänsilmä sanoi lempeästi hymyillen ja katsoi ottopoikaansa, Odinusta.
Näin pieni musta turkkinen pentu sai kohtalokkaan nimensä.

Seuraavana päivänä Asandra, Näädänsilmä ja Odinus vaelsivat sen aikaisen Foriurius-lauman alfaparin puheille. Näädänsilmä kertoi kuinka tämä oli pelastanut tämän orvon pennun ja että hän ja hänen puolisonsa olisivat valmiita huolehtimaan Odinuksesta. Alfaparia ei tarvinnut kauaa taivutella asiaan, sillä johtajauros näytti tuntevan pennun.
"Pentu on jo ennestään laumamme jäsen. Tunsin hänen vanhempansa", johtaja puhui hieman surumielisellä äänellä.
"Pentu ei siis olekaan orpo?"
"Tavallaan ei", johtajatar vastasi Näädänsilmän kysymykseen puolisonsa puolesta. Asandra ja Näädänsilmä vilkaisivat vaivihkaa toisiaan.
"Pennun isä on elossa", johtaja selvensi asiaa ja kääntyi katsomaan vähän matkan päässä telmivää sudenpentua. Odinus hyppelehti kauniin vaaleansinisen perhosen perässä.
"Missä pennun isä sitten on?", Asandra kysyi huolestuneen oloisena.
"Kukaan ei tiedä. Pennun isä on hieman... hieman sekaisin", johtajatar sanoi vaiteliaana. Keskustelu kuitenkin keskeytyi, kun Odinus hyppelehti Näädänsilmän etutassujen väliin vaaleansininen perhonen hampaissaan. Näädänsilmä hymyili epämääräisesti Odinukselle. Johtaja ja johtajatar vilkaisivat toisiaan.
"Pelkäämme pahoin, että tämä pentu on perinyt isältään, hmm, verenhimonsa", johtaja sanoi ja vaikeni hetkeksi. Asandra ja Näädänsilmä katsoivat huolestuneena toisiinsa.
"Mutta minä aikakin olen varma, että teidän kasvatuksessanne tästäkin pennusta saattaa tulla ihan kelpo susi", johtaja jatkoi vielä ja vilkaisi nopeasti Odinusta, joka raateli erään kiven luona vaaleansinistä perhosta.
"Minä ymmärrän. Me lupaamme tehdä parhaamme", Näädänsilmä sanoi vielä lopuksi.

Näädänsilmä ja Asandra myös pitivät lupauksensa. He kasvattivat Odinuksen kuin jo täysikasvuiset jälkeläisensä. Näädänsilmä opetti Odinuksen tulkitsemaan luonnon merkkejä. Hän myös opetti, että jos luonnolle oli ystävällinen ja lempeä, myös luonto olisi ystävällinen ja lempeä. Asandra puolestaan opetti Odinuksen huolehtivaiseksi ja ystävälliseksi sekä auttavaiseksi. Loppujen lopuksi Odinuksesta varttui kohtelias ja sopuisa nuoriherra.

Eräänä synkkänä syysyönä tapahtui kuitenkin jotain sellaista, jonka Odin muistaa vielä tänäkin päivänä, vaikka ei välttämättä tahtoisikaan muistaa. Näädänsilmä, Asandra ja puolitoista vuotias Odinus olivat juuri käymässä nukkumaan kotiluolallaan, kun tumma varjo ilmestyi luolansuulle. Näädänsilmä astui oitis perheensä suojaksi. Vieras musta turkkinen susi katsoi hetken Näädänsilmää suoraan silmiin kunnes tämä painoi silmänsä kiinni ja... Asandra ja Odinus hätkähtivät samaan aikaan sekä pelosta että hämmästyksestä. Vieras susi oli luonut mahtavan pallosalaman. Musta susi avasi silmänsä ja nosti oikean tassunsa ilmaan lyöden samalla tassunsa kohti Näädänsilmää. Pallosalama seurasi oitis isäntänsä esimerkkiä ja iskeytyi suoraan Näädänsilmän rintakehään. Vanha susiuros makasi hetkessä maassa liikkumattomana. Asandra katsoi kauhuissaan elotonta puolisoaan. Täysikasvuinen musta susi virnisti ovelasti ja katsoi silmittömän raivon valtaamaa Odinusta suoraan silmiin.
"Poikani, älä petä isääsi", uros sanoi kolealla äänellä. Ääni jäi kaikumaan luolaan. Asandra nosti katseensa vieraaseen urokseen. Odinuksen silmät täyttyivät kyynelistä. Asandra katsoi ottopoikaansa.
"Odinus, tee mitä teet, mutta kuuntele sydäntäsi. Usko rakkauteen. Rakkaus on voimasi", villikoira ehti sanoa ennen kuin musta turkkinen susi nappasi vyötäröllään olevalta vyöstä terävän miekan esiin ja iski sillä Asandran pään poikki. Odinus ei kyennyt tekemään mitään. Tuon vieraan suden olemus sai hänet jähmettymään ja pysymään paikallaan. Nuorukainen ei saanut itseään hyökkäämään mustaa sutta vastaan, vaikka tämän sisällä oli valtava määrä vihaa ja raivoa. Musta uros laittoi miekkansa takaisin vyössä olevaan tuppeen. Uros katsoi hetken poikaansa, Odinusta, kunnes tämä lähti juoksemaan pois luolasta. Odinus katsoi isänsä perään, mutta lähti sitten vaistonsa käskemänä juoksemaan vieraan uroksen perään.

Odinus ja musta susiuros juoksivat halki yön aina Pirunperän Kivimuurille asti. Kivimuurilla susiuros pysähtyi, katsoi vielä viimeisen kerran poikaansa ja sanoi:
"Jonain päivänä sinä ymmärrät", tämän sanottuaan uros hyppäsi muurin reunalta rantakivikkoon ja kuoli.

Näiden tapahtumien jälkeen tapahtui yhtä jos toistakin, mutta niistä tapahtumista Odinus ei tahdo puhua.

3 vuotta täyttäessään Odin pääsi vihdoin edes jotenkin yli menneisyydestään. Foriurius-lauman johtajapari nimitti hänet lauman samaaniksi. Odinuksen elämä näytti saavan uuden suunnan.

Myöhemmin hän palasi ottovanhempiensa kotiluolalle. Odinus pelästyi aluksi, kun luolassa ei ollut muuta kuin Asandran sininen koru. Odin otti lopulta korun muistoksi perheestään ja sitä korua Odinus kantaa vielä tänäkin päivänä.

4 vuotiaana Odinus sai komet sinertävät siivet selkäänsä ja lopulta tämä oli oppinut myös ymmärtämään menneisyytensä tapahtumat. Menneisyys oli Odinuksen kohtalo, mutta elämä oli hänen tulevaisuutensa.

Luonne: Odin on taikauskoinen susiuros, joka on kiinnostunut kaikenlaisesta shamanismista ja muusta vastaavasta. Uros vaikuttaa usein miten hieman vanhemmalta kuin mitä tämä todellisuudessa on. Odin puhuttelee muita hahmoja arvokkaalla, mutta hiomattomalla tavalla. Tämä on rauhallinen ja usein myös hiljainen. Odin ajattelee ennen kuin sanoo tai tekee ja pyrkii välittämään tätä taitoa myös muille. Odinus pitää kovasti pennuista, mutta ei ole vielä omasta mielestään valmis hankkimaan niitä. Urokselta löytyy myös paljon tietoa, mutta onhan tämä sentään laumansa tietäjä, parantaja eli Šamaani. Odinukselta saa neuvoja yhteen jos toiseenkin pulmaan, sillä uros on myös hyvin avuliasta sorttia. Henkilökohtaisista asioistaan Odin ei liioin puhu.

Ulkonäkö: Tulossa!

Erikoistaidot: -

Muuta hahmosta: -


Hahmon luoja ja pelittäjä: © Osiris